UA-52254593-1

30.6.2014

Miten toimin kun pörssikurssit romahtavat: en tee juuri mitään

Jokaisella itseään kunnioittavalla piensijoittajalla tulisi varmaan olla suunnitelma kurssien notkahdukselle, eli laskukaudelle. Niinpä olen miettinyt omaani. Yleensäkin pidän kovin eri vaihtoehtojen pohtimisesta, joten tässä kohtaavat eeppisen kauniilla tavalla harrastus ja luonne.

Ensin on syytä listata muutama asia

  • jollain aikataululla seuraa pörssien kurssilaskua, kooltaan useimmiten 10 ja 50 % välillä.
  • kukaan ei tiedä milloin tuo notkahdus alkaa
  • kukaan ei tiedä käänne parempaan tapahtuu
  • olen vielä huonompi tietämään edellämainitut kuin satunnainen asiaa pohtija, koska en seuraa pörssejä tarpeeksi tarkkaan ja olen optimistinen luonne
  • tähän mennessä aina on palattu entiselle tasolle, siinä on mennyt vuodesta muutamaan vuoteen

Piensijoittajan kannalta

  • myymällä huippuhintaan ja ostamalla halpaan hintaan voisi tienata, mutta tätä ei osaa
  • omaisuuden arvo tulee tippumaan paljon
  • pitämällä pää kylmänä voi lieventää iskua: ei myy halvalla, van ostaa halvalla

Minulla on osakkeita runsaan 10000 euron edestä. Jos myisin ne nyt, tuon verran jäisi jemmaan odottamaan oikeaa ostohetkeä. Vaan näin toimien menettäisin kurssinousut ja osingot. Jos kahden vuoden kuluttua tulee 10 % notkahdus, saattaisin olla menettänyt jo enemmän kuin menettäisin jos en olisi jäänyt notkahdusta odottamaan. Lisäksi kaupankäyntikulutkin olisivat muutaman prosentin luokkaa.

Hankalaa, eikös. Mutta nyt siihen mitä aion tehdä.

En aio myydä osakkeen osaketta. Olen yrittänyt ostaa melko stabiileja yrityksiä joilla on varsin vakaata toimintaa. Vaikka Fortumin osakkeen hinta sukeltaisi, ei perusliiketoiminta kuitenkaan murene alta.

En myy myöskään rahasto-osakkeita. Tällöin menettäisin myös korkoa korolle-edun.

Jatkan indeksirahastojen ostoa noin nykyiseen tahtiin. Tällä hetkellä ostan 400 eurolla kuussa rahastoja, likimain tyystin indeksisellaisia. Jos jatkan tahtia samana ja notkahdus kestää vuoden, tulen ostaneeksi sen aikana miltei 5000 eurolla osakkeita joiden arvo tulee luultavasti nousemaan pian korkeammalle.

Nykyisellään minulla on noin 1500 euroa sijoituspuskuria, eli vajaan puolen vuoden ostot sivuunlaitettuna. Ohjaan tilille rahaa samaa tahtia kuin sieltä ostan, plus osingot, eli summa kasvaa pikkuhiljaa.

Kesän jälkeen aloitan tähän suunnitelmaan varautuminen. Pyrin kasvattaman tämän puskurin isommaksi, noin 4000-5000 euron kokoiseksi. Jos se ei muuten onnistu, niin pienennän kuukausiostoja.

Kun sitten joskus on ilmeistä että nyt on paniikki päällä ja osakkeiden arvo tippuu kovaa kyytiä, voin noin vuoden ajaksi vähintään tuplata ostoni. Tulisin ostamaan tämän kuvitteellisen vuoden aikana vajaalla 10 000 eurolla indeksirahastoja, joiden arvo luultavasti kasvaa lähivuosina suhteessa hankintahintaan. Tämä tasaa notkahduksen vaikutusta sijoituksieni arvoon.

Tämä suunnitelma on lähes aukoton. Riski on siinä, että menetän työni tai jostain muusta syystä perheen talous olisi ongelmissa juuri silloin kun osakekurssit ovat alhaalla. Pahimmillaan joutuisin myymään omistuksia halvalla. Toiseksi pahimmassa vaihtoehdossa en voisi ostaa mitään juuri silloin kun olisi halvinta ostaa.

6 kommenttia:

  1. Mielestäni suunnitelmasi on lähes aukoton ;)

    Niin kauan kun yritykset tuottavat voittoa, niin pitkällä tähtäimellä pörssikurssit tulevat myös nousemaan yritysten tuottaman voiton suhteessa. Toki yritysten tulos heittelee kysynnän ja tarjonnan ym. mukaan vuosittain. Yritysten tuloksenteko näkyy yrityksen pörssikurssissa, mutta itse pörssikurssien heilahteluihin vaikuttavat monet muutkin tekijät (vaikka markkinat luonnollisesti ovatkin tehokkaita ja keskuspankit tekevät työnsä).

    Toisin sanoen. Kun osakkeiden tuoton (ja/tai yritysten tekemän voiton) odotusarvo on historiallisesti positiivinen ja olet pitkän ajan sijoittaja, niin mielestäni teet aivan oikein kun et lähde spekuloimaan lyhyen aikavälin pörssikurssien heilahteluita. Toki isot kurssiromahdukset kannattaa käyttää sillä tavoin hyödyksi, että pyrkii juuri silloin tekemään parhaansa mukaan ylimääräisiä sijoituksia osakkeisiin tai rahastoihin.

    Yleensä verotus kannattaa siirtää aina mahdollisimman pitkälle tulevaisuuteen, mutta verosuunnittelullisesti kannattaa käyttää hyödyksi alle 1000€ verovapaa myyntivoitto vuosittain ottaen siinä kaupankäynnistä syntyvät kulut kuitenkin huomioon, vaikka sijoittaisikin samat rahat uudelleen seuraavana päivänä. Edellyttäen, että on jotain voitollista myytävää... kuten meillä yleensä odotusarvon mukaisesti on:)

    VastaaPoista
  2. Kiitoksia vain kommenteista. Päädyin samantien supistamaan rahasto-ostojani noin puoleen, runsaaseen kahteensataan euroon. Tuolla ja parilla satunnaisemmalla tulolla suunnittelemani "puskuri" voi olla kasassa jo ennen ensilumia.

    Tuota 1000 euron verovapaata myyntivoittoa en ole vielä soveltanut käytännössä. Viime vuonna en myynyt mitään, ja tänä vuonna likaa. Seuraavan kerran tämä mahdollisuus on tarjolla verovuonna 2015, eli puolentoista vuoden päässä.

    Tulkitsenko oikein, että kannattaa siis myydä joulukuussa (tai milloin tahansa, mutta joulun alla on tilanne varmin)? Sitten myy vajaalla 1000 eurolla, joista ei tarvitse maksaa veroja. Voitolla ei ole oikeastaan väliä, vaan ainoastaan myyntihinnalla. Halutessaan voi sitten ostaa vaikka samat osakkeet samantien takaisin.

    Tarkentava kysymys: koskeeko tuo vain osakkeita, ja tarkemmin suomalaisia osakkeita? Eli rahastoja ei huomioida.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suora lainaus verohallinnon sivuilta:

      "Luovutusvoitto on verovapaa, jos kaiken verovuonna luovutetun omaisuuden luovutushinnat ovat yhteensä enintään 1 000 euroa. Vastaavasti luovutustappio on vähennyskelvoton, jos kaiken verovuonna luovutetun omaisuuden yhteenlasketut hankintamenot ovat enintään 1 000 euroa ja kaiken verovuonna luovutetun omaisuuden luovutushinnat ovat samalla yhteensä enintään 1 000 euroa.

      Mainittuja eurorajoja sovellettaessa otetaan huomioon kaikenlaisen verovuonna luovutetun omaisuuden luovutushinnat ja hankintamenot (esimerkiksi kiinteistöjen, asunto-osakkeiden ja arvo-osuuksien luovutushinnat ja hankintamenot). Kuitenkaan ei oteta huomioon luovutushintoja tai hankintamenoja sellaisen omaisuuden luovutuksista, joista saatu voitto on erikseen säädetty verovapaaksi. Tällaisia omaisuuden luovutuksia ovat esimerkiksi oman vakituisen asunnon verovapaa luovutus ja verovapaa sukupolvenvaihdosluovutus. Myöskään tavanomaisen koti-irtaimiston tai muun siihen rinnastettavan henkilökohtaisen omaisuuden luovutuksia ei oteta huomioon."

      Eli alle 1000€ verovapaa myyntivoitto koskee kotimaisia ja ulkomaisia osakkeita sekä rahasto-osuuksia. Ainoastaan myyntihinta ratkaisee. Kaupankäyntikulut tulee ottaa myös huomioon myytäessä, sillä ne lasketaan mukaan luovutusvoittoa laskettaessa. Ei kannata vetää liian tiukalle, ettei mene vahingossa muutamalla eurolla 1000€ yli. Kannattaa myydä eniten arvoaan nostaneita osakkeita tai rahasto-osuuksia, niin silloin saa parhaan hyödyn irti.

      Seuraavan linkin kautta löytyy hyviä vinkkejä verosuunnittelua varten: http://salkku.info/verosuunnittelu. Suosittelen tutustumaan.

      Poista
  3. Kiitoksia vaan tuostakin täydennyksestä. Kieltämättä veropuoli on se mitä viimeisenä miettii, vaikkakin sen kautta voi "tienata" (eli olla ihan laillisesti maksamatta veroja esimerkiksi menot huomioimalla) suhteessa varsin hyvin.

    Lisäksi: omat kokemukseni verohallinnosta ja puhelinpalveluista ovat hyvin positiiviset. Siellä ihan tosisaan autetaan niin paljon kuin pystytään.

    VastaaPoista
  4. "Luovutusvoitto on verovapaa, jos kaiken verovuonna luovutetun omaisuuden luovutushinnat ovat yhteensä enintään 1 000 euroa."

    Osuin tänne sattumalta. Eikös tuo lause mahda siis tarkoittaa luovutushintoja yhteensä - ei siis puhdasta voitto-osuutta!!?? Jos siis myyt osaketta x hintaan 10 999 ja oot maksanu siitä 10 000, niin tuo 999e on myyntivoittoa ja siitä menee vero, koska luovutushinta ylittää tuon 1000e rajan....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, juuri luotutushintaa (ei voittoa). Tietty kannattaa sitten myydä sellaista joka on tuottanut paljon voittoa - jos myy samalla hinnalla kuin on ostanut verohyötyä ei tule,

      Raja on kuulemma ihan ehdoton. Jos myy 1001 eurolla, niin maksaa koko summasta veroa. Jos myy 999 eurolla, niin ei maksa veroja lainkaan.

      Poista