UA-52254593-1

7.12.2014

Ostin viikolla Nokian renkaita

Seuraa myöhässä tulevaa raportointia. Ostin alkuviikosta Nokian renkaita, hintaan 22,65 euroa osakkeelta. Kokonaissumma runsas 600 euroa, kulut noin prosentin verran.

Nokian renkaat on pomppinut vastaan sieltä täältä oikeastaan koko sen ajan kun olen sijoittamista tarkemmin seurannut. Blogeissa yhtiöstä on kirjoitettu, ja yhtiö on ollut esimerkiksi Nordnetin “ostetuimmat pienyhtiöt” -listalla toistuvasti.

Viime aikoina yrityksestä ovat kirjoittaneet seuraamistani bloggareista esimerkiksi Kinski ja Nordnetin blogissa Jukka Oksaharju.

Harkitsin jo keväällä yhtiön ostamista. Vaan koska kurssi vaan painui ja painui, niin jäin odottelemaan. Ihan hyvä että jäin.

Alkuvuonna, siis pian vuosi sitten, yhtiön kurssi oli parhaimmillaan runsaassa 35 eurossa. Sen jälkeen koitti Ukraina, ja kurssit ovat lasketelleet alaspäin noin kolmanneksen.

Nokian renkaat ovat niitä yrityksiä joihin Venäjän viimeaikaiset toimet ovat iskeneet oikein kunnolla: noin neljännes toiminnasta on IVY-maissa. Lisäksi talouden maailmanlaajuinen tökkiminen lienee vaikuttanut asiaan. Hurjana jatkunut kasvu on tasaantunut, tulossa lienee supistuvan kasvun vuosia.

Osinko on nykyarvolla 6,3 % ja P/E -luku on runsas 13. Ainakin teoriassa tuottonäkymät ovat vielä ihan kohtalaiset - tulos ennen veroja kasvaa jatkuvasti.

Oman tulkintani mukaan Venäjä-riski on osakkeen hinnassa mukana jo ainakin pääosin. Toisin sanoen vaikka Venäjän ja länsimaiden välit jatkuisivat viileinä, yrityksen hinnassa tämä lienee jo mukana. Ja kääntäen: jos poliittinen kriisi alkaa purkautumaan, Nokian renkaat hyötyy siitä.

Käytännössä siis koen, että kyseessä on hyvinhoidettu ja tuottoisa yritys jonka osinko on korkealla tasolla. Tällä hetkellä ei mene niin hyvin kuin jokunen vuosi sitten, mutta syyt ovat pääosin muualla kuin yrityksessä itsessään. Ja hinnassa tämä on huomioitu siten, että nyt yritystä saa ostaa likimain nykyisen tuoton mukaisella hinnalla - ei menneen eikä mahdollisen tulevan.

Kyseessä on “uuden osinko-ostotaktiikkani” mukainen ostos, jossa ostan yrityksiä 2-3 pienehköllä erällä kerrallaan. Jos kurssi vielä tippuu tai pysyy ennallaan, ostan toisen vastaavan erän Nokian renkaita lähikuukausina, ja kenties kolmannenkin.

2 kommenttia:

  1. Itse ainakin pidän jäitä hatussa tämän Nokian renkaiden kanssa. Voisi melkein jo sanoa että melkoinen hypetys ja sopuli-ilmiö käynyt tämän yhtiön kohdalla. Hyvää tulosta tekee ja hyvin johdetty yritys, mutta venäjän poliittinen tilanne on hyvin arvaamaton ja siellä voi tapahtua mitä vain ja se voi vaikuttaa myös kurssiin.

    Tulosjulkistuksen jälkeen saattaa moni pelästyä ja myydä, silloin voisi saada kohtuuhinnoilla tai varaamalla käteistä jos venäjäriski toteutuu vielä pahemmin. Jään näkemykeni kanssa ruikuttamaan rannalle kun muut käärivät tuotot, tai sitten pääsen sanomaan " mitäs minä sanoin"

    Itsellä on 550€ erä nokian renkaita, hyvä peruspotti pitkään salkkuun.

    VastaaPoista
  2. Myönnettäköön että tuo lievä hype on sekä pitänyt minut kaukana yhtiöstä ("en nyt osta kun muut noin kovasti ostavat") että on pitänyt sen tutkalla (kun siitä kirjoittavat).

    Laitoin jo kalenteriin tulosjulkistusajankohdan: ajattelin toimia juuri niin kuin kuvaat - odottelen tuleeko lisänotkahdus ja ostan silloin lisää. Nykyisellä 600 euron sijoituksella Nokian renkaat ei ole kuin noin 1,5 % sijoituksistani, joten riski ei ole suuri.

    VastaaPoista