UA-52254593-1

18.4.2018

Viisas raha -lehden inspiroimana: Monialayhtiöt sijoituskohteena

Viisas raha on hyvä lehti. Lisäksi se saa miettimään asioita, joka on hyvä asia. Tuoreimmassa lehdessä esiteltiin monialayritys Aspoa. Itse yritys ei ole minulle erityisen tuttu eikä se minua houkuta, mutta monialayrityksiä jäin pohtimaan.

Monialayrityksellä viitataan yrityksiin jotka toimivat useilla, keskenään erilaisilla aloilla ja/tai ovat pääomistajina useissa eri alojen yrityksissä. Eli hallinnollisesti kyseessä voi olla konserni, yhden lipun alla.

Likimain jokainen yritys nojaa useaan kivijalkaan. Kone tekee hissejä, mutta huolto ja ylläpito on kasvussa. Pepsi teki alkuun limua, nyttemmin myös mehuja ja muita juomia sekä sipsejä ja muita snacksejä.

Edellisiä yhdistää se, että ytimestä on laajennettu naapuritontille. Sektorit ovat sidoksissa toisiinsa, ja niistä saa synergiaetua.

Monialayrityksillä sektoreilla ei ole välttämättä mitään tekemistä keskenään, ei toimialan eikä maantieteen suhteen. Voi olla leipomo Italiassa ja mutteritehdas Amerikan keskilännessä (esimerkit keksittyjä).

Raja monialayrityksestä ja sijoitusyhtiön välillä on häilyvä. En oikein edes osaa sanoa missä raja kulkee. Ehkä voisi nähdä, että sijoitusyhtiön alkuperäinen tavoite on myös irtautua, että pysyvä omistaminen ei ole tavoite. Vaikka voihan se olla. Monialayhtiöt voisi teoriassa porskuttaa sata vuotta samoilla toiminnoilla.

Perusideasta monialayhtiö on mielestäni vähän epäilyttävä. Kuinka todennäköistä on, että yksi johto osaa luotsata monia eri toimialoja ja on hyvä niissä? Tosin voi tuota kiertää, Asponkin tapauksessa on verraten itsenäisiä toimijoita omine johtoineen. He voivat hyvinkin olla kartalla.

Miinus on myös sijoituspäätösten ulkoistaminen. Sen sijaan, että itse päätän sijoittaa johonkin, omistamani yhtiön johto voi päättää. Toki voivat päättää paremmin kuin minä, eli plussaakin voi olla tarjolla.

Kolmas potentiaalinen miinus on hallintoriski. Jos on yrityksiä joilla on oma johto, ja sitten on kattotaso joilla on oma johto, niin johtoa voi olla ihan liikaa. Tosin näinhän tämä ei välttämättä ole, Warren Buffetin luotsaama Berkshire Hathaway on maailman isoimpia yrityksiä minikokoisella keskushallinnolla.

Löytyy niitä potentiaalisia plussiakin. Itse keksin kaksi.

Ensinnäkin saa hajautusta yhden yrityksen hankinnalla. Etenkin jos euroja on rajatusti käytössä, tästä voi olla iloa. Saman mahdollisuuden tarjoavat tietty rahastot.

Toisekseen monialayhtiöt (ja pörssinoteeratut sijoitusyhtiöt) voivat tarjota mahdollisuuden omistaa pienehköjä, pörssin ulkopuolisia yrityksiä. Tässä on enemmän potentiaalia kuin edellä mainitussa kohdassa. Osa yrityksistä on käytännössä rajattu pois pieniä summia sijoittavan piensijoittajan vaihtoehdoista.

Tuleeko mieleen kolmatta plussaa?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti